Keräilysairaus

Muistan kun lapsena keräilin männynrungoista sellaisia kauniinmuotoisia kaarnanpaloja, ja liimailin niitä ruutuvihkoon. Huvinsa kullakin.Välillä oikein ihmettelee, että miksi ihmiselle on täytynyt syntyä keräilyvietti. Tietysti se juontaa juurensa ammoisista ajoista, mutta välttämätönhän tallainen hamstraamien ei todellakaan ole. Varsinkin, kun kaman määrää pitäisi ennenkaikea vähentää... hmmm. Mutta kun (sitten ne kootut selitykset) sitä vaan saa jonkinlaista nautintoa, kun kartuttaa jotakin kokoelmaa, on se sitten postimerkkejä tai kauniita esineitä tai kasveja tai jotakin muuta. Mukava harrastus se on myös bongailla puuttuvia kohteita ja saada löytämisen iloa. Postimerkit nyt eivät vie paljoa tilaa, mutta mihinkäs tunget nämä kaikki isommat tilpehöörit. Minullakin on jos jotakin tullut keräiltyä, eikä läheskään kaikki "hienot" kokoelmat mahdu esille. Onneksi joskus on myös käynyt niin, että on kyllästynyt joihinkin ja sitten vaan tavarat kiertoon.
Tällähetkellä olen aivan umpirakastunut kaikkeen 50- ja 60-luvun esineistöön. Uudessa olohuoneessamme sainkin toteuttaa surutta mieltymyksiäni.
Aulaamme olen ripustanut kokoelmani 60-luvun juuttikankaalle tehdyistä painokuvista. Tässä niistä osa :

Noihin oikeanpuoleisiin ihmishahmokuviin liittyy myös ihana tarina ;) Kerron sen myöhemmin.
Onko sinulla jokin keräilyhimo ?

Kohtuutta

Jäin miettimään tuota lausahdustani, että pyrin pitämään elämäni kohtuullisena. Outo ilmaisu, mutta lähinnä tarkoitan sitä, että otan leppoisasti, höllään niinkuin nelonenkin telkassa usuttaa. Kai se nyt on ajan henki :)
Myös kulutuksen suhteen olen aivan alakastissa markkinamiesten näkökannalta, en shoppaile, en käy matkoilla, kierrätän mitä pystyy ja vaatehankintoja bongaan kirppiksiltä. Ruoka nyt sentään tulee kaupasta, ei roskiksista eikä valitettavasti omilta tiluksilta, vaikka peltoa riittääkin. Taidan olla vähän erakkoluonne. Voisi kuvitella, että tämä on ristiriidassa sen kanssa, että olen puodin pitäjä, mutta sekin keskittyy vain ja ainoastaan kierrätettyyn tavaraan. Miksi ostaisi uutta, kun saman saa jo olemassa olevasta käytetyn materian massasta, ja kaupanpäälle vielä esineen lämmön ja hengen !
No, jokatapauksessa olen tänään iloinen : tuli lunta ja sain oman verkkokaupan pystyyn.
Valkoinen on NIIN kaunista ja puhdasta.

Pörrömosaiikkia

Tunnelmapala pimenevään iltaan. Tässä tyttärien (6 v. ja 8 v.) värkkäämät tuikkualustat. Raikkaan ennakkoluulotonta erilaisten materiaalien yhdistelemistä. Kiitos vaan taideopettajalle ! Kunpa osaisimme olla yhtä luovia muissakin asioissa. Näissä piilee myös opetus : pehmeän ihanuudenkin keskeltä voi terävä kulma pistää...varo vaaraa.

Palon alku

Onneksi elämä välillä pysäyttää. Vaikkei vauhti huimaa olisikaan, niin kuitenkin voi tulla "sokeaksi" tälle elämän ihanuudelle, ja alkaa murehtia turhista. Tänään saimme jälleen hyvän muistutuksen, kun koko talomme oli vaarassa syttyä tuleen. Läheltäpiti-tilanne saatiin onneksi nopeasti hallintaan, ja kärsittäväksi jäi vain kitkerä haju koko huusholliin. Oivalsin, että näitä pelästyttäjiä tarvitaan. Osaan taas olla piirunverran kiitollisempi kaikesta.
Hyvillä mielin vietän marraskuuta ja odottelen tulevan talven lumia. Lumiukkokelejä odotellessa kuva viimevuodelta, jossa tyttöni ovat saaneet urakkansa valmiiksi. Luomuksen nimeksi annettiin Lintra Pulkkonen.

Linnut kodin vartijoina

Linnut ovat aina olleet lähellä sydäntäni...se vapaus, se lento ! Huomaan, että vaivihkaa ne ovat pyrähtäneet kotiimme lähes jokapuolelle vartioimaan ja ilahduttamaan meitä piipityksellään ja eloisuudellaan. Jopa leivät ovat tarkan kontrollin alla. Monilta seiniltä myös tuijottaa useampi pieni silmäpari, ja aina ilahdun oikeistakin tinteistä ikkunani takana. Näköjään itsekin olen tuossa kuvassa kolmea pientä viipeltäjää äkseeraamassa.

 

Myös television päällä on aika koppava joukko porukkaa vahtaamassa, mitä ohjelmia katsotaan. Tuppaavat välillä kukkoilla, mutta onneksi eivät aamuisin herätä.

ALOITUS huimaa

Kaiken uuden aloittaminen on aina huimaa, varsinkin näin keski-ikäiselle tumpelolle kuin minä.
Mutta nyt se kuitenkin alkaa ja päässä huimaa. Tarkoitus on jakaa tuntoja ja tunnelmia viisihenkisen perheeni ja Wihtorin elämästä. Luvassa kuvia ja ajatuksia kauniista esineista ja ihmeellisyyksistä, hetkistä ja harhasta, valosta ja ympäristöstä. Pienissäkin hetkissä piilee kauneus, joskus jopa roskakorin sisältö on mielenkiintoista, varsinkin jos se leviää pitkin keittiön lattiaa.  Tuokioiden jakaminen on hyvä aloittaa tästä:

Taivaalta leijailee ensilumi ja hiljainen vanhus odottaa noutajaa uudelle matkalle. Se pääsee hyviin käsiin ja saa ansaitsemaansa hoivaa. Jotenkin nyt tunnen syvää sympatiaa tätä traktoria kohtaan; ikää on, ja ajan hammas on purrut, mutta tiettyä arvokkuutta löytyy.


Ehkä vielä joskus koittaa päivä, että se jälleen kulkee omin avuin.
Millonkaan ei ole liian myöhäistä.